Kuka olen
Nimi: Niina (Nini, Discophrenia, Skulljuice)
Ikä: 19
Luonne: Herkkä, HYVIN herkkä. Suutun melko helposti mutta en aina näytä sitä ulospäin. Omalla tavallani olen aika vaikea ihminen, mutta kyllä minussa on hyvätkin puoleni. :) Olen luotettava ja ihan jees perustyyppi loppujen lopuksi.
Taustaa: Adoptoitu ihan pienenä sylivauvana (nykyisin olen yhteydessä myös biologiseen äitiini) ehkä maailman ihanimpaan perheeseen. :) Perheen sisäinen kommunikaatio on vaan ollut aikoinaan vähän heikkoa mistä johtuen en ehkä osaa ilmaista itseäni aina kovin selkeästi, varsinkaan suullisesti. Jonkin verran koulukiusaamista ja seksuaalista hyväksikäyttöä ja muuta paskaa on myöskin tullut käytyä läpi. Minulla diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö vuonna 09 muistaakseni, mutta ongelmia on ollut 13-vuotiaasta lähtien. Lähinnä masennusta ja muuta vastaavaa. :/ Tuossa 09 ne kuitenkin äityivät ihan sietämättömiksi. Vanhempien avioero, pikkuvelipuolen syntymä, uusi koulu, muutto, poikaystävä ja vaikka mitä osui samaan syssyyn. Ja sitten 2010 kesällä tuli ero poikaystävästäkin, joka laukaisi taas toisen laskukauden.
Muuta: Kirjoittaminen ja piirtäminen ovat iso osa elämääni. Olen harrastanut kuvataidetta ja kirjoittamista pienestä pitäen, ja se on yksi elämäni tukipilareista.
Viiltelen ja pelleilen ruuan kanssa koska se tuo minulle kontrollin- ja turvallisuudentunnetta. Se on paha tapa, vaarallinen addiktio, pahempi kuin yksikään huume.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
