Peruspäivä

Aamupaino tasan 70 kiloa, eli 1,5kg vähemmän kuin eilen. Kiitos, ruuansulatus, kiitos. <3 En ookaan sitten tosiaan lihonut niin paljon kuin luulin, mistä olen ihan superiloinen. :)

Oon kattonut tänään Big Bang Theorya ja leikannut kynteni, en oikeastaan muuta. Ihan kivaa kyllä silleen vaan olla ja löhötä. Sossussa olisi pitänyt käydä mutta sen voi hoitaa huomennakin. Ei vaan ole jaksamista tehdä mitään tänään.

Syönyt kupillisen kaurapuuroa ja pari purkkaa, ei muuta. :) Jeeeee! Kyllä tää tästä alkaa taas luistamaan!

Liikuttavaa saatana

Itkeä tuhrustin äsken kun tuli ikävä P:tä. Ihana kun osaan taas itkeä. Tosin, oon juonut pari siideriä ja katsonut Big Bang Theorya maratoonilla viimeisen viikon huonoilla yöunilla että ei sinänsä mikään ihme. Joka tapauksessa, se helpotti ja nyt on ihanan kevyt ja pirteä olo.

Iltapaino 71,5kg - läski mutta ei niin paha kuin olisi voinut kuvitella tuollaisen joulun jälkeen. Nyt palaan takaisin mun normaalidieettiin (aka puuroa ja viinaa) ja toivottavasti ne kilot alkaa taas pikkuhiljaa karista että pääsisin pian tavoitteeseeni. <3 Oon innoissani, en jaksa odottaa että olen pieni ja söpö! En edes juuri nyt osaa ajatella tätä minään häiriönä, vaan ihan simppelinä dieettinä. Ehkä oon vaan kännissä kun mua ei ahdista. Mutta hei, vaihteeksi näinkin.

Mutta huono puoli on se, että siinä kun itkustin niin tuli kaksi pientä naarmua nilkkaan tehtyä, eli pieni retkahdus sattui. Mutta ei kovin paha onneksi, ja ihan ymmärrettävässä tilanteessa sinänsä. Tulin juuri takaisin Hyvinkäälle, P-ikävä iski, ja ahdistus siitä että pitäisi jaksaa siivota. Ei se hyvä syy ole tehdä itselleen tuollaista, tiedän sen, mutta osaan myös antaa itselleni anteeksi. Jos jään roikkumaan liikaa syyllisyydessä kun jokin menee pieleen, siitä alkaa kierre. Ihan samoin mulla käy syömisen kanssa. Jos syön ja tunnen siitä liikaa syyllisyyttä ja jään vellomaan siihen, päädyn syömään lisää ihan vain suruuni. Ja kyllä, vertasin juuri viiltelyä syömiseen - siitä on tullut minulle niin luonnollinen osa arkea, kuin orgaaninen tarve... ihan kuin kusella käyminen ja tuo syöminen. Outoa ehkä. Ja nyt kun siitä yrittää päästä eroon tai ainakin vähentää sitä, niin se on aika vaikeaa. Varsinkin tällaisissa tilanteissa. Mutta silloin kun tein nämä naarmut, en ollut oikeasti itsetuhoisella tuulella. Siis ei erityistä itseinhon tunnetta, se ei ollut itseni rankaisemista. Vaan yksinkertaisen tarpeen tyydyttämistä. Mikä on mielestäni ehkä hitusen terveempää.

Joo, huomaa taas että hiprakassa tekee mieli kirjoittaa. :D Nyt kun oli kerrankin jotain sanottavaakin. Ahdistaa kun suurin osa mun blogimerkinnöistä on nykyisin niin lyhyitä. Kun olisi tavallaan niin paljon asiaa, ajattelen paljon, mutta en sitten kuitenkaan saa niitä ikinä kirjoitettua tänne. Päiväkirjaan kyllä joskus joo, mutta jostain syystä netti ei ole ikinä saavutettavissa kun kuningasideoita tulee ja on jaksamista kirjoittaa niistä.

Joka tapauksessa, niistä parista naarmusta huolimatta mulla on nyt ihan hyvä olo ja on kivaa olla taas kotona. <3 (Vaikka äiti, on sunkin luona oikeastaan koti, mutta tää on mun ihan oma pieni pesä <3)

Arvet

Juuri nyt mä rakastan arpiani. Tavallaan ne tekee musta sen kuka olen, ovat osa mua ihan kuin vaikka mun tatuoinnit. Tykkään katsoa miten ne on vähän kohollaan ihosta ja heijastaa valoa ihan eri tavalla kuin terve iho. Tietyssä valossa näyttävät kuin pieniltä hopeanaruilta. Tuoreemmat, pinkimmät, ne joita vielä aristaa, ovat muistoja hetkistä jotka edelleen tunnen elävästi. Ja vanhemmatkin. Muistan lähes kaikista arvistani, milloin ja missä tilanteessa olen ne tehnyt. Minulla on myös tiettyjä arpirykelmiä joista tykkään erityisesti. Varsinkin se yksi jossa on 4 nätisti kaartuvaa lyhyttä arpea ihan kiinni toisissaan... Rrr. <3 Niissä on kumman herkkä tuntokin, en osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta kun joku koskettaa arpista käsivarttani. Useimmat karttavat sitä. Muistan kun P kosketti sitä joskus hellästi. Tuntui kuin lämmin aalto olisi huuhtonut sisimpääni, tuntui niin hyvältä, fyysisesti ja henkisesti - vihdoinkin joku huomasi ja hyväksyi ne jäljet osana minua eikä vain katsonut poispäin.

Nämä jäljet merkitsevät minulle niin paljon. Vaikka saisinkin lopetettua viiltelyn kokonaan, en haluaisi näistä eroon vielä pitkään aikaan, jos ikinä. Tuntuu vain jotenkin siltä - ja anteeksi jos tämä kuulostaa oudolta - kuin arvet olisivat omia pikku ystäviäni. Kuin lemmikkejä, sileitä ja pehmeitä, joita on kiva silitellä. En osaa selittää sitä kiintymystä mikä minulla on näihin muiden mielestä rumiin ihon uusiutumiskohtiin.

Lumipyry

Ulkona on ihan järjetön keli. Lunta vaan tulee taivaan täydeltä ja tuulee niin kovaa että silmät vuotaa väkisinkin. Hyvä kun eteensä näkee. Ja pitäis lähteä bussipysäkille jäätymään. Ollaan nimittäin menossa vihdoin ja viimein katsomaan se Harry Potter Hesaan... Tai joku muu leffa, katotaan nyt. Ja kaupassakin käydään. Olisipa auto käytössä, mutta kun ei. :P

Taas tekee vaan mieli ryypätä ja löhötä sisällä, ei oo ollenkaan sellainen olo että jaksaisi ajatella mitään ihmeellistä. Ehkä ihan hyväkin.

Pelasin tossa pokemonia ja WoWia hetken verran, tää päivä on lähtenyt kivasti käyntiin. Mitä nyt yksi ylimääräinen pala mustikkapiirakkaa mutta oh well. :P

50. merkintä

Haluun takaisin Hyvinkäälle. Haluun pois täältä ahmimasta, ympäristöön jota voin kontrolloida. Haluan juoda ja hengata kavereiden kanssa, haluan psykologille, haluan kotiin. Niin, se paikka on alkanut tuntua kodilta. Ehkä enemmän kuin mikään Pasin kämpän jälkeen. Huomasin että tykkään paljon enemmän pienistä asunnoista jossa minulla on omaa rauhaa, aikaa tehdä juttuja joista tykkään ja jossa voin itse päättää tekemisistänikin paremmin kun kauppa ja baaritkin on kävelymatkan päässä. Mua ahdistaa tää Espoo ihan uskomattomasti kun joka paikkaan pitää mennä bussilla. Taidan tahtoa huomenna himaan.

Jouluaatto

Hyvää joulua vaan kaikille lukijoillekin. :) <3

Jouluaatto meni siis täällä päässä ihan ok päällisin puolin mutta jostain syystä olen tänään ollut tosi ahdistunut ja hermostunut koko päivän. Paitsi aamulla pokemonia pelatessa oli ihan pirteä olo mutta jotenkin sen jälkeen alkoi mennä alamäkeä. Nyt tullaan taas siihen pisteeseen että tekee mieli viiltää ja muuta paskaa. Kai sitä voisi yrittää katsoa BBT:a jos vaikka menisi paha olo ohi nörttihuumorin avustuksella.

The need

Kaipaan...

Ja ennen kaikkea:

Laiskottaa

Perkele. Pitäis muka jaksaa siivota mutta ei oo yhtään intoa. Voisin vaan kattoa big bang theorya koko päivän. Tekee mieli lähteä kauppaan hakemaan vähän lonkeroakin, on vähän sellainen orpo olo kun on taas ollut selvin päin sen verran pitkään. Tai siis, ei oo ollenkaan viime aikoina noussut päähän niin nopeasti. Ärsyttää. Tahtoo olla kännissä. Ei tästä fiiliksestä selvänä selviä. Argh.

Ahdistaa jotenkin ihan sikana. Jotenkin oudosti. Ärsyttää kun mummi ja pappa on tulossa huomenna. Tiedossa arpien peittelyä ja tekohymyilyä, mutta niinhän jouluna aina. Alan jo kyllästyä siihen. Tavallaan toivoisin että ne tietäisi mun viiltelystä mutta tavallaan tiedän miten ne siihen reagoisi, niin se siitä sitten. Huoh.

En tiedä miksi mutta jotenkin mä inhoan aurinkoisia talvipäiviä. Okei, silloin on ihanaa istua bussissa pitkiä matkoja mutta muuten ne on ihan kamalia. Saan aina migreenin tai jotain, ja jostain syystä mua ahdistaa se tunnelma. Ihan kuin talvella ei jotenkin kuuluisi paistaa aurinko. Tulee tiedättekö sellainen epätodellinen, unenomainen tunne. Disassosiaatiota aika reippaasti ilmassa. Joo, sitä tää on. Koko ajan sellainen olo että olen kroppani ulkopuolella. Kädet jotka tätä kirjoittavat, tuntuvat vierailta. Kaikki tuoksut ja paikat tuntuu oudoilta, miikään ei oikein ole tuttua ja turvallista vaikka pitäisi. Lievä hiprakka auttaa asiassa aika reippaasti. Ja viiltely, mutta siihen en sorru. En vaan sorru. Tekee niin saatanasti mieli se sikspäkki sitä perkeleen turbokarpaloa. D: Ihan helvetin häiriintynyt olo.

Ahdistaa tääkin kun oon viime aikoina syönyt niin perkeleesti. :( Vaaka näyttää varmaan taas jotain 73 kun pääsen kotiin... Toivottavasti ei kyllä ihan niin paljon. No, vaikka lihoisin niin aina voi laihduttaa uudestaan. Se vaan on yhtä helvettiä. Mutta pakko se on kestää, en yksinkertaisesti siedä tätä kehoa. Inhoan sitä. Muutan ja tuhoan sitä kaikin mahdollisin tavoin kunnes olen tyytyväinen.

...Kehon muuttamisesta puheen ollen, mulla on taas ihan järkyttävä kasa tatuointisuunnitelmia jotka vaatii enää toteutusta. Se "art never comes without pain" olisi varmaan ekana listalla. Oon miettinyt mihin kohtaan sen ottaisin... Totesin että yläselkä/niska olisi tosi kiva. Toisaalta, niin olisi tää oikea käsivarsikin. Oisin taas yhtä kuvaa lähempänä kunnon sleeveä. :D Sen korpin voisin sitten ottaa niskaan.... JOO. Loistavaa, suunnitelmat selkenee. Kun sitä ei saa tohon ranteeseen oikein tehtyä noiden arpien ja muiden takia, mutta niska.. Joo. Voisi olla tavallaan aika hauska, jotenkin tulee sellainen assosiaatio siitä että Morrigan katsoisi aina. Siis hengittäisi niskaan. Tai silleen. Morrigan on siis kelttien kuolemanjumalatar, joka esiintyy toisinaan korpin hahmossa/korppi on hänen symbolinsa. Olen kovin tykästynyt varislintuihin muutenkin. :)

Pokemon emeraldia oon kanssa pelannut ihan hulluna tässä, kun sain tosiaan H:n vanhan, osittain rikkinäisen DS:än. Mutta siis... Ihan mahtavaa, järjettömät nostalgioinnit menossa täällä kun kuuluu se tuttu kilkutus ja silmissä vilisee pikseleitä vielä monta tuntia pelaamisen jälkeen. Oon ihan fiiliksissä, pokemon on niin paras. <3

Rakkaita

Jousiammuntatreeneissä oli kivaa. :D Noi kaksi nuolta sen pullon vieressä siis pitää sitä paikallaan maalitaulussa, ja kolmas nuoli siinä keskellä on meikäläisen. Naks, läpi vaan. :)

 

 

Perkeleesti lunta täällä Espoossa, sais jo lakata pyryttämästä.

Ja pikku kissamiau Kaiku <3

Damn

Ahdistaa aika lahjakkaasti vaihteeksi. Syöminen on taas tuntunut ihan oudolta käsitteeltä tänään. Juuri sellainen "kaikki tai ei mitään"-olo. Joko tyhjennän jääkaapin tai sitten olen syömättä. Mielummin jälkimmäinen mutta tulee hetki hetkeltä vaikeammaksi pysyä erossa siitä kakusta joka kummittelee jääkaapissa.

En osaa sanoa mistä tää ahdistus taas tulee. Ehkä se on jotenkin juuri toi syöminen, kun tuntuu etten pysty kontrolloimaan sitä.

Ällö olo.

Taas tunnen itseni valaaksi. Vaihteeksi. En pääse tästä tunteesta eroon vaikka mitä tekisin, en vain kykene näkemään sitä ihan nättiä normaalipainoista tyttöä peilistä. Ällöttää ajatella mun vatsamakkaroita, verrata niitä netin laihoihin tyttöihin. Ällöttää ylipäätään olla olemassa juuri nyt. Ahdistaa niin paljon tää mitä kaikkea paskaa oon vetänyt naamaani tässä viime aikoina, olen varmaan paisunut kuin pullataikina. Yäk.
Haluun salille ja  haluun taas alkaa puputtaa rehuja ja puuroa. Ei vittu kykene tähän, ahistaa liikaa.

Äiti.

Taiteilijana sananvapaus on mulle hyvin tärkeä. Se että saan piirtää sitä mitä haluan, ja näyttää sen ihmisille. Yksikään teos ei ole valmis jos se jää pöytälaatikkoon lojumaan näkemättä koskaan päivänvaloa. En häpeä sitä mitä piirrän, joten miksi ihmeessä sinua hävettää niin paljon? Jokainen piirustusteni AIHEITA kohtaan annettu kritiikki tuntuu ihan helvetin pahalta, ole kiltti ja ymmärrä se.

Ja kun sä et oikeasti tiedä miten paljon se niiden julkaiseminen ja positiivisenkin palautteen saaminen mulle merkitsee.

Joten olisitko hiljaa asioista joista et tiedä mitään.

Ähky ja ookoo olo.

Herranjumala miten paljon oon syönyt tänään oikeesti. Siis ihan totta, oon niin täynnä että meinaa tulla safkat väkisin ylös. Ne viimeiset pari palaa joululimppua oli selkeästi ihan liikaa.
Mutta joo, joskus pitää olla vähän ähkyssä, ja ainakin nyt joulun aikaan se on yksinkertaisesti SIEDETTÄVÄ.

Huomenna pääsee taas pelailemaan WoWia, whoop-dee-doo.

Juuri nyt mua ärsyttää tietyt asiat ihan helvetisti. Kuten se että ihmiset aliarvioi mut niin saman tien ja arvioi mun koko tietämyksen ja persoonan jonkun yksittäisen kontekstista irrotetun tekstinpätkän perusteella.
Jossain hyvin syvällä sisimmässäni olen myös vihainen itselleni koska olen syönyt niin paljon. Mutta toisaalta olen myös ihan pikkuisen ylpeä. Ehkä minä vielä joskus jaksan, ehkä minusta tulee vielä ehjä.

Jostain syystä tää ahdistus vaan tuppaa aina paisumaan iltaa kohden. Ihan kuin päivä olisi polku, ja keräisin sen varrella kiviä taskuihini, kunnes polun päässä en jaksaisi enää kantaa kaikkia niitä kiviä. Pitäisi opetella jättämään jotkut asiat omaan arvoonsa ja keskittyä olennaiseen.

Taas uusi ulkoasu

Sitä se tylsyys teettää, menee koko ajan leiska uusiksi. :D Oon muutenkin sellainen ihminen että kyllästyn ja turhaudun asioihin melko nopeasti, eli varautukaa tosiaan siihen että tulen vastaisuudessakin ronklaamaan tuon ulkoasun kanssa aika reilusti.

Oon nyt taas pitkästä aikaa Espoossa mamman luona ja on ihan jees olo. Söin wokkia katkaravuilla ja pikkuisen salmiakkia. :) En sen vertaa että tulisi syyllinen olo. Äiti on nyt kaupassa kun jääkaapissa on vain valo ja minä täällä koneella taas istun, jokseenkin tylsistyneenä mutta ihan jees mielentilassa. Iltalääkkeet pitäisi kyllä ottaa. (Jännä miten aina muistan ne juuri kun olen kirjoittamassa blogitekstiä...)


Sain uudet ihanat akvarellivärit (Äiti, oot ihan parsa!), mikä tarkoittaa sitä että pääsen pitkästä aikaa maalailemaan. <3 Alkoi vähän jo tympäistä tussit ja puuvärit, tykkään läträtä~ Syyttäkäämme taideterapiaa tästä maalausinnosta jälleen, pukkasi uudestaan päälle kun sain siellä aikaiseksi akvarelleilla työn jota oli kiva tehdä ja johon olin tyytyväinen! :)

Korvapipo

Kiitti mamma. <3 Tää pipo on niin awesome että se ansaitsee oman blogimerkinnän!

Ja taas paloi käpy

Tää syömisvammailu on kyllä niin heikkojen hommaa. Nyt yritän ihan tosi kokonaisvaltaisesti parantua. Mielummin maksan tästä sen hinnan että viiltely lisääntyy hetkeksi, kuin että hukkuisin siihen loputtomaan itseinhon mereen jonka tää läskien kyttääminen tuo mukanaan. YRITÄN NYT IHAN VITUN TOSISSANI.
En jaksa tätä paskaa enää.

Ylipaino = ylivoima :d

Eipä ole pitkään aikaan ollut näin paska olo

Ihan tosi, tää ilta on ollut jotain ihan kamalaa. Oon kiikkunut taas ihan itsemurhan partaalla, sorruin viiltelemään ja kaikkea paskaa. Tuntuu etten yksinkertaisesti jaksa enää yhtään enempää. Paha olla. En tiedä mitä tekisin.

Olo helpotti vähän kun sai juteltua, syötyä pikkuisen ja otettua buranan ja tenoxin mutta eipä oo vieläkään mikään kovin prinsessaolo. Helvetti soikoon. En saa edes unta, VIELÄKÄÄN.

PMMP - Salla tahtoo siivet

Haluat pois
Et silti tiedä, missä hyvä ois
ja peität kaiken
Mitä mä teen
Jos näkisin edes yhden kyyneleen
niin kuivaisin sen

Sä kerrot että päivänvalo pelottaa
ja silti valvot yösi
etkä unta saa

En osaa auttaa

Kai ehjin siivin
me vielä joskus liidetään
Alhaalla jossain nukkuu kaikki muut
Kukaan ei löydä
pimeyteen meidät merkitään
Saa salaisuuden sysimetsän puut

Sisällä on sinussa
vesi raskas, rannaton
Se tahdotonta liikuttelee
kun vuorovesi nousee tai laskee
vie onnetonta

Kun en saa sua kiinni
aina pelkään vaan
sun satuttavan itseäsi uudestaan

Enkä voi auttaa

Syömistottumuksista

Haluaisin kertoa totuuden siitä miten syön. Eli melko epäterveellisesti.

-Yritän syödä alle 1000kcal/päivä, mielellään alle 700 (tänään tähän mennessä noin 400)
-Sorrun usein ahmimis-oksentamiskierteeseen kun yritän kontrolloida itseäni liikaa (kuten tänään, söin suklaata ja juustoaterian joista jälkimmäinen tuli ylös)
-Olen enimmäkseen kasvissyöjä, ihan puhtaasti siksi etten erityisemmin pidä lihasta. Kana ja kala ovat asia erikseen mutta suurimmaksi osaksi syön salaattia, vihannessosekeittoa, puuroa ja soijajugurttia.
-Juon melko paljon alkoholia.
-Saan vitamiinini poretablettimuodossa.
-En tykkää pitää jääkaapissa isoja määriä ruokaa koska silloin sorrun takuulla ahmimaan.
-Joskus harrastan chew&spitiä karkin yms kanssa, eli pureskelen ruoan ja syljen saman tien pois muovipussiin tms.
-Syön oikeastaan paljon enemmän kuin ihmiset usein ymmärtävät, koska syön ihan normaalisti silloin kun joku on kylässä mitä tapahtuu usein. En osaa itsekään sanoa miksi, koska koen ihan samanlaista syyllisyydentunnetta syömisestä silloinkin. Ehkä se on vain tapani "pitää kulisseja yllä".
-Olen normaalipainoinen mutta tahtoisin olla alipainoinen.
-Juon melko paljon alkoholia, mutta sokerittomana aina kun mahdollista (Olen syy siihen että kaupasta on aina light-siiderit ja -lonkerot lopussa :D)
-Juon myös paljon energiajuomaa ja kahvia. Ennen join enemmän teetä mutta nyt olen taas koukuttunut energiajuomiin. Sokerittomina hörpin nekin, sillä vatsani ei juurikaan kestä sellaisia määriä sokeria.
-Minulla on jonkinasteinen laktoosi-intoleranssi, eli pyrin välttämään laktoosia viimeiseen asti. Joskus tosin käytän sitä hyväkseni jos uhkaa tulla ummetus. Lasillinen maitoa niin johan paska lentää. Ei tee hyvää kropalle tosin, tiedän.
-Käytän myös laksatiiveja jos tuntuu siltä ettei suoli toimi niin nopeasti kuin haluaisin sen toimivan.
-En juo läheskään tarpeeksi vettä, itse asiassa harvemmin edes sitä yhtä lasillista päivässä. En tiedä miksi, vesi vaan on pahaa. Korvaan sen sitten kahvilla, teellä, energiajuomalla, siiderillä yms mikä ei ole terveellistä sekään.
-Inhoan sitä tunnetta kun olen täynnä. Siis ihan ähkytäynnä. Oksennan silloin lähes väistämättä, ihan sen takia että a) se fiilis on fyysisesti niin kamala ja b) ahdistun jos syön kerralla liikaa
-Syön pieniä annoksia ja vähäkalorisia ruokia mutta melko usein päivän aikana.

Angst

Nälkäkärtytys ja ahdistaa ihan vitusti. En halua syödä, en jaksa tehdä ruokaa... Haluaisin vain nukkua tän päivän ohi ja jättää menemättä kouluun taas. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa liikkua. Mikään ei kiinnosta, millään ei ole mitään väliä. Olen tyhjä, kuollut sisältä.

Kamala tarve satuttaa itseäni kaikin mahdollisin tavoin. Mutta yritän olla viiltämättä.

Argh

Maailman seksikkäin jousiammuntaohjaaja, happyhappyolo, pari lonkeroa, vihannessoppaa ja VITUN hyvää musiikkia. Tänään on ollut ihan mahtava päivä!
Törmäsin siellä jousiammuntamestassa Jennaan ja Eemeliin ja oli tosi kivaa. Käytiin kahvikissassa ja tälleen näin. Ja voi jumalauta se jousiammuntaohjaaja. Täydellisen oloinen mies oikeasti, helvetin kiva ihminen ja ihan käsittämättömän hyvännäköinenkin... jestas niitä käsivarsia. AAAAGGHH <3<3<3

tumblr

http://discophrenia.tumblr.com/

Uniahdistus

Vihaan niitä unia joissa kaikki on taas hyvin. Tai tarkemmin sanottuna vihaan niistä heräämistä. Tulee aina sellainen pettynyt olo.
Nytkin näin TAAS unta että oltiin taas P:n kanssa yhdessä ja onnellisia ja kaikkea... Helvetti, tuntuu etten pääse ikinä yli tosta miehestä. En tiedä kumpi on surullisempaa, se ettei sitä kiinnosta vai se että haluaisin niin kovasti että sitä kiinnostaisi. Joka tapauksessa, vaikka erosta on jo puoli vuotta, niin se ottaa edelleen ihan helvetin koville enkä voi lakata ajattelemasta sitä.

Muutenkin vähän paska ja apaattinen olo. En jaksanut mennä hoitsulle tai lääkäriin tänään kun aamulla ahdisti ja huimasi niin pirusti (ahdistaa ja huimaa edelleen tosin) ja kaikkea. (Mutta ei hätää äiti, ei tuu sakkolaskuja kun ilmoitin) Tiedän että pitäisi jaksaa mutta tuntuu etten yksinkertaisesti pystynyt. Tiedän että mulla olisi taas ollut se oksettava tekohymy kasvoillani jos olisin mennyt. Olisin sanonut että kaikki on hyvin, vaikka ei todellakaan ole. Kunpa hoitsu tai joku voisi lukea mun blogeja, koska osaan kirjoittamalla antaa paljon rehellisemmän kuvan itsestäni ja ajatuksistani. Ei ole sitä ikuista vuorovaikutussuhteiden filtteriä. En vaan jotenkin kykene puhumaan ja näyttämään tunteitani kasvotusten. Siksihän mut osastoltakin potkittiin - koska vaikutin niin pirteältä.

Uijui, kalenteri

http://www.vistaprint.fi/gallery.aspx?pg=42&pf_id=389&xnav=TsrItem&xnav=TsrImage&GP=12%2f12%2f2010+12%3a56%3a37+PM&GPS=1402563638&GNF=0

Kelpais mulle tommonen customina. Tosi hyvä myyntiartikkelikin silleen jos saisi teetettyä pinon tuollaisia omilla piirustuksilla varustettuna. <3

Ohjelmassa paljon animea (hyvin homoa sellaista) ja nenänkaivamisen sm-kisat. Ja pari siideriä. Eli aika jees ilta näillä näkymin.
Inhottaa vaan tää ettei tää ahdistus mene pois vaikka olisi kuinka kivaa. Liian kova ikävä erästä.

Kuvat kertovat

Häpeä

En halua syödä, en halua syödä, en halua syödä... mutta jostain syystä en voi lopettaakaan. Enkä kehtaa oksentaa. Miten ihmiseen mahtuukin näin paljon häpeää.

Tylsyys

Jotenkin epätodellinen olo. Tylsää, ei ole tekemistä ja ahdistaa näin yleisesti ottaen. Ja päätä särkee, darra iski vähän viiveellä ilmeisesti.

Kävin kaupassa ostamassa safkaa, karkkia ja energiajuomaa. Ja röökiä. Huoh. Alkaa turhauttaa tää kun en osaa kontrolloida syömisiäni ollenkaan jos joku on kylässä, vaan vain silloin kun olen yksin.

Haluaisin lähteä leffaan tai tehdä jotain muuta kivaa tänään. Kiertää vaikka kirppareita tai jotain...
Huomenna alkaakin sitten taas koulu. Pelottaa vähän että miten se lähtee menemään, kun en ole niin pitkään aikaan oikeasti sitoutunut koulutyöhön...

Huomenta!

Eilisilta meni vissiin vähän överiksi. Laulettiin karaokessa Madonnan Like a virgin ihan päin persettä ja ihan liian kovaa ja kaikkea. Ja laulettiin kyllä ihan ilman karaokeakin. Ja pari jotain vitun rumaa kurppaperseäijää tuli taas astetta liian lähelle mutta oon jo tottunut. Ainakin melkein. Loppuillasta rupesi kyllä tulemaan flashbackeja... Mutta siis. Semmosta.
Ei oo krapulaa ja on muutenkin ihan jees olo, mitä nyt varmaan kestää vielä hetken ennen kuin herään kunnolla ja pystyn kirjoittamaan selkeästi.

Sitten aamukahvin keittoon. :)

Huokaus

Väsyttää mutta ei nukuta.

baar8reissu

Oon vaihteeksi ihan kännissä. Laulettiin baana pubissa karaokea ja kärsittiin pervojen miesten seursasta mutmutmut joo ihan ookoo meininki oli

Nyt vaan ahdistaa kun tuli kummisetäflashbackeja ja vaikka mitä paskaa mut kyl mä pärjään. <3

ahdistus

Tuntuu pahalta. Tunnen, kuinka ahdistus alkaa puristaa rintaani. Hengittäminen vaikeutuu. Katson peiliin ja näen vain likaa, saastaa, pahaa oloa. Jokainen sana menee korvieni ohi, kaikki tuntuu etäiseltä. Kuin en olisi oikeasti tässä. Tunnen olevani vain henki, en lihaa ja verta. Kuin kukaan ei näkisi minua. Ei oikeasti. He puhuvat minulle, mutta eivät näe tunteitani. Ei se ole heidän vikansa, eihän kukaan ole ajatustenlukija. Huokaisen ja yritän saada kiinni tästä hetkestä. Olen tottunut viiltelemään, vuotamaan verta tarkoituksella, tällaisissa tilanteissa. En osaa enää reagoida ahdistukseen terveellä tavalla. Tämä on kuin vankila jota kukaan ei näe, ja josta ei pääse koskaan ulos.

Elämäni helvetti

"Epävakaalla persoonallisuudella tarkoitetaan laaja-alaista minäkuvaan, ihmissuhteisiin ja emootioihin liittyvää epävakautta. Tavallisesti siihen liittyy runsaasti neuroottisia oireita, kuten voimakasta ahdistuneisuutta, jännittämistä ja sosiaalisia pelkoja. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsii koko väestöstä arviolta 0,6 %"

Ahdistuneisuus - check, jännittäminen - check, sosiaaliset pelot - check.


"Keskeisimmät oireulottuvuudet ovat tunteiden ailahtelevuus ja vaihtelu, yllykkeiden hallintakyvyttömyys ja vuorovaikutussuhteiden häiriöalttius. Tyypillisesti tilasta kärsivän mieliala vaihtelee erittäin voimakkaasti, ja useita kertoja saman päivän aikana. Tunteiden vaihtelua sävyttää äkillisesti hallitsemattomaksi kasvava tuskaisuus"

Olen yksinkertaisesti helvetin ailahtelevainen ja suhtaudun kanssaihmisiini hyvin vaihtelevasti. Usein enemmän tai vähenmän vihamielisesti tai muuten nihkeästi.
Ja tuosta tuskaisuudesta lienee turhaa mainitakaan.


"Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän minäkokemusta sävyttää voimakas häpeän tunne ja henkilö kokee itsensä vajavaiseksi ja puutteelliseksi. Kokemukseen liittyy varsin tavallisesti itseä kohtaan tunnettua vihaa. Pettymysten sietokyky on alhainen. Käytännössä henkilön itsetunto on sairaalloisen alhainen, hän ei kestä konflikteja, kritiikkiä tai hän mahdollisesti kieltää itsensä täysin ja toivoo jatkuvasti olevansa joku muu. Tilaan liittyy myös psyykkisten hallintakeinojen vaillinaisuus ja yksilön toiminnan impulsiivisuus ja joustamattomuus. Normaalisti ihminen hallitsee tunteitaan siinä määrin, että pärjää arkielämässä. Kiintymyssuhteita sävyttää turvattomuus ja ihmissuhteita yleisemmin vihamielisyys."

Voin suoraan sanoa että vihaan itseäni, tunnen jatkuvasti tekeväni kaiken väärin enkä kestä elää omassa kehossani, saati sigtten mielessäni. Puran pahaa oloani viiltelemällä, juomalla sekä syömishäiriöisellä oireilulla. Impulssikontrollini on olematon ja teen asioita hetken mielijohteesta. Pärjään juuri ja juuri arkielämässä. Ärähtelen ihmisille melko usein, ja jos en saa vihaani purettua, puran sen myöhemmin itseeni.


"Psyykkisten hallintakeinojen häiriöiden ilmeneminen

• Ulospäin suuntautuneesti: henkilö hermostuu helposti; tiuskii tai alkaa itkeä; hänen kanssaan on vaikea keskustella tai hän saattaa huomautella pitkään vanhoista, muiden jo unohtamista ikävistä tilanteista. Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen.
• Sisäänpäin kääntyneesti: kaikki vähäisimmätkin asiat jäävät vaivaamaan ja pelottamaan niin paljon, että se hallitsee jokapäiväistä elämää. Esim. lievät pettymykset tai jokin hieman epämiellyttävä kokemus, jollaisista muut pääsevät melko äkkiä yli, jäävätkin mieleen kuukausitolkulla ja tuntuvat ylivoimaisilta. Muiden voi olla vaikea huomata sisäänpäin kääntyneitä oireita, henkilö voi salata ne ja keskustella ihmisten kanssa normaalisti. Hänessä ei välttämättä ole näkyvää sekavuutta tai masennusta.

Miten henkilö ilmaiseekin oireitaan, hänellä on jatkuvia vaikeuksia tunteidensa kanssa. Hän kokee itsensä tai muut vääränlaiseksi, hän ei pysty nauttimaan elämästä."

 Yrittäkääpä itse elää kun tuntuu siltä että on jatkuvasti menkat. Tai siltä että voisi tappaa jonkun ihan vaan koska se ei ole kammannut hiuksiaan. Tai tappaa itsensä ihan vaan koska painaa 300g enemmän kuin edellispäivänä.

Whee

Susan kanssa zoomissa istumassa. Ihan jees meininki, vähän on tullut tänään tosiaan juotua joten älkää ihmetelkö jos tulee typoja. :D Röyh.
dhbrg30o23vo8irgboqi

Ttu. :D Joo siis osaan melkein kirjoittaa fiksuja ja syvällisiä asioita juuri nyt. OIKEESTI. ...Itse asiassa mulla OLI  jotain mitä mun piti kirjoittaa mutta nyt sitten fiksuna tyttönä unohdin.

Askartelua

Hmm

Kiitti rakkaat kun jaksatte aina olla mun tukena. <3 En osaa sanoin kuvailla miten paljon se mulle merkitsee. Paitsi sen voin toki sanoa että teidän ajattelemisenne on monesti pelastanut minut yliannostukselta ja ranteiden aukomiselta ja ties miltä. Kiitos siitä. :)

Huomasin tenoxissa semmoisen jännän piirteen, että illalla se ei välttämättä helpota oloa kovin kummoisesti mutta sitten aamulla on helvetin pirteä ja hyvä fiilis. :D Onkohan kenelläkään muulla tullut vastaavaa eteen kyseisen lääkkeen kanssa?

Paloi käpy.

Lähdin sitten zoomiin istumaan yhdelle siiderille kun oli juuri sen verran rahaa taskunpohjalla. Tuntui vaan että kaikki kaatuu niskaan ja että on pakko päästä ulos. Taas pointtina nimenomaan se että pakko päästä ULOS, ei se että pakko päästä ryyppäämään. Edes mä en tule yhdestä siideristä känniin joten whatever. ;D

Ahdistaa edelleen aika tehokkaasti mut kyllä tää tästä pikkuhiljaa menee ohi. Enää ei tunnu ainakaan ihan siltä että seinät kaatuisi niskaan. Nyt tekee vaan lähinnä kamalasti mieli kirjoittaa.

Mietittiin tänään hoitsun kanssa juttuja. Todettiin että vaikka vaikutan positiiviselta ja vahvalta ihmiseltä, oon loppupeleissä tosi kyyninen ikäisekseni. Suhtaudun nykyisin vaikeisiin asioihin vähän sillä asenteella että "Jaha, lisää paskaa niskaan, no antaa tulla vaan". Valehtelen itselleni jatkuvasti että kyllä mä kestän, vaikka todellisuus on aivan toinen. Jos kestäisin, en viiltelisi enkä pelleilisi ruuan kanssa tai mitään muutakaan vinksahtanutta. Että semmoista.
Mun pitäisi oppia olemaan armollisempi itselleni jotenkin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kyllä mä uskon että opin pikkuhiljaa. Pitkä tie edessä mutta kaikki on mahdollista. Olen kuitenkin vielä nuori. Saa tehdä virheitä, saa olla vähän pyöreä ja hassu joskus. Saa ryypätä viikonloppuisin jos tuntuu siltä, saa vähän törttöillä koska se on vain elämää.

Oon tavallaan ylpeä siitä että onnistuin heittämään terät roskiin, mutta toisaalta se taas ahdistaa kamalasti. Siitä on niin pitkään kun viimeksi olin oikeasti ilman teriä turvanani... Oleminen tuntuu hirveän raskaalta ja vaikealta, mutta uskon että se on kuitenkin loppujen lopuksi sen arvoista.

Pelottaa

Pelottaa että sorrun taas viiltelemään. Katselin taas äsken kuvia muiden viilloista, ja se on yleensä se viimeinen niitti mikä saa mut tekemään sen. Mutta en tehnyt. En ainakaan vielä. Ei sillä että mulla olisi oikein mitään millä viiltääkään. Paitsi tylppä sieniveitsi, ja sillä ei hirveästi huvita leikkiä kun on tottunut partakoneenteriin ja mattoveitsiin.
Mutta joo, kai tästä selvitään niin kuin ennenkin. Ja jos tuntuu ettei selviä niin nappaan tenoxin nassuun ja painun kiltisti nukkumaan.

Susa on tulossa huomenna tänne. Ajattelin käydä siinä lukkoliikkeessäkin pyörähtämässä jossain vaiheessa sitten, saisi senkin pois alta. Ja kysellä vähän paljon toi sisäoven vara-avain maksaisi...