Pari juttua

Oon tajunnut, että vaikka mä edelleen pidän sitä hymyilevää naamiota kasvoillani, niin olen nykyisin paljon rehellisempi ja suorapuheisempi. En osaa sanoa onko se helpottanut elämää vai ahdistanut entistä enemmän. Molempia kai, joka kortilla on kääntöpuolensa.
Siitä voi ehkä kiittää tuota terapeuttia että olen oppinut kertomaan ongelmistani läheisille enkä vaan sanomaan että "nyt on muuten helvetin paska olo". Olen oikeasti opetellut miettimään mistä se fiilis johtuu. Ja aika usein se johtuu syyllisyydentunteesta.

Olen ihan käsi rahankäytössä. Syön kohta vanhemmat vararikkoon. En ole pärjännyt koulussa tai elämässä ylipäätään ehkä ihan niin hyvin kuin muut olisivat toivoneet. Ennen kaikkea en niin hyvin kuin olisin itse toivonut.