Nytkin näin TAAS unta että oltiin taas P:n kanssa yhdessä ja onnellisia ja kaikkea... Helvetti, tuntuu etten pääse ikinä yli tosta miehestä. En tiedä kumpi on surullisempaa, se ettei sitä kiinnosta vai se että haluaisin niin kovasti että sitä kiinnostaisi. Joka tapauksessa, vaikka erosta on jo puoli vuotta, niin se ottaa edelleen ihan helvetin koville enkä voi lakata ajattelemasta sitä.
Muutenkin vähän paska ja apaattinen olo. En jaksanut mennä hoitsulle tai lääkäriin tänään kun aamulla ahdisti ja huimasi niin pirusti (ahdistaa ja huimaa edelleen tosin) ja kaikkea. (Mutta ei hätää äiti, ei tuu sakkolaskuja kun ilmoitin) Tiedän että pitäisi jaksaa mutta tuntuu etten yksinkertaisesti pystynyt. Tiedän että mulla olisi taas ollut se oksettava tekohymy kasvoillani jos olisin mennyt. Olisin sanonut että kaikki on hyvin, vaikka ei todellakaan ole. Kunpa hoitsu tai joku voisi lukea mun blogeja, koska osaan kirjoittamalla antaa paljon rehellisemmän kuvan itsestäni ja ajatuksistani. Ei ole sitä ikuista vuorovaikutussuhteiden filtteriä. En vaan jotenkin kykene puhumaan ja näyttämään tunteitani kasvotusten. Siksihän mut osastoltakin potkittiin - koska vaikutin niin pirteältä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti