Liikuttavaa saatana

Itkeä tuhrustin äsken kun tuli ikävä P:tä. Ihana kun osaan taas itkeä. Tosin, oon juonut pari siideriä ja katsonut Big Bang Theorya maratoonilla viimeisen viikon huonoilla yöunilla että ei sinänsä mikään ihme. Joka tapauksessa, se helpotti ja nyt on ihanan kevyt ja pirteä olo.

Iltapaino 71,5kg - läski mutta ei niin paha kuin olisi voinut kuvitella tuollaisen joulun jälkeen. Nyt palaan takaisin mun normaalidieettiin (aka puuroa ja viinaa) ja toivottavasti ne kilot alkaa taas pikkuhiljaa karista että pääsisin pian tavoitteeseeni. <3 Oon innoissani, en jaksa odottaa että olen pieni ja söpö! En edes juuri nyt osaa ajatella tätä minään häiriönä, vaan ihan simppelinä dieettinä. Ehkä oon vaan kännissä kun mua ei ahdista. Mutta hei, vaihteeksi näinkin.

Mutta huono puoli on se, että siinä kun itkustin niin tuli kaksi pientä naarmua nilkkaan tehtyä, eli pieni retkahdus sattui. Mutta ei kovin paha onneksi, ja ihan ymmärrettävässä tilanteessa sinänsä. Tulin juuri takaisin Hyvinkäälle, P-ikävä iski, ja ahdistus siitä että pitäisi jaksaa siivota. Ei se hyvä syy ole tehdä itselleen tuollaista, tiedän sen, mutta osaan myös antaa itselleni anteeksi. Jos jään roikkumaan liikaa syyllisyydessä kun jokin menee pieleen, siitä alkaa kierre. Ihan samoin mulla käy syömisen kanssa. Jos syön ja tunnen siitä liikaa syyllisyyttä ja jään vellomaan siihen, päädyn syömään lisää ihan vain suruuni. Ja kyllä, vertasin juuri viiltelyä syömiseen - siitä on tullut minulle niin luonnollinen osa arkea, kuin orgaaninen tarve... ihan kuin kusella käyminen ja tuo syöminen. Outoa ehkä. Ja nyt kun siitä yrittää päästä eroon tai ainakin vähentää sitä, niin se on aika vaikeaa. Varsinkin tällaisissa tilanteissa. Mutta silloin kun tein nämä naarmut, en ollut oikeasti itsetuhoisella tuulella. Siis ei erityistä itseinhon tunnetta, se ei ollut itseni rankaisemista. Vaan yksinkertaisen tarpeen tyydyttämistä. Mikä on mielestäni ehkä hitusen terveempää.

Joo, huomaa taas että hiprakassa tekee mieli kirjoittaa. :D Nyt kun oli kerrankin jotain sanottavaakin. Ahdistaa kun suurin osa mun blogimerkinnöistä on nykyisin niin lyhyitä. Kun olisi tavallaan niin paljon asiaa, ajattelen paljon, mutta en sitten kuitenkaan saa niitä ikinä kirjoitettua tänne. Päiväkirjaan kyllä joskus joo, mutta jostain syystä netti ei ole ikinä saavutettavissa kun kuningasideoita tulee ja on jaksamista kirjoittaa niistä.

Joka tapauksessa, niistä parista naarmusta huolimatta mulla on nyt ihan hyvä olo ja on kivaa olla taas kotona. <3 (Vaikka äiti, on sunkin luona oikeastaan koti, mutta tää on mun ihan oma pieni pesä <3)